2015 alkuvuodesta hankin viimein Gopro kameran. Monet sukelluskaverit olivat sellaista käyttäneet jo vuosien ajan.

Canon 7D:lläkin toki pystyi ottamaan HD-videota, mutta se on kuitenkin enemmän still kuin videokamera, ja en koskaan oikein innostunut sitä käyttämään pidempien videoiden ottamiseen. Jonkun pätkän videota silloin tällöin sillä kuvasin, mutta ei sen enempää.

Kun Gopro 4 mallisto julkaistiin ja erityisesti Silver-malli, jossa oli näyttö sisäänrakennettuna ja Wifi:llä kauko-ohjaus, ajattelin että aika oli kypsä hankkia sellainen. Paitsi sukeltamisessa, sitä voi hyödyntää muissakin harrastuksissa kuten laskettelussa ja golf-swingin harjoittelussa.

Olen nyt käyttänyt Goprota sekä yksikseen dokumentoimaan sukelluksia alusta loppuun sekä osana Canon-7D settiä, jolloin järkkärillä otan vain valokuvia ja Goprolla tallennan koko sukelluksen HD-videolle alusta loppuun.