Kuvat netissä:

Valokuvista ei ole iloa, jos niitä ei kukaan näe 😆 . Niinpä olen ylläpitänyt Zenfolioon perustuvaa valokuvapalvelinta vuodes 2012 lähtien. Kaikki sukellukseen liittyvät valokuvani löytyvät tästä kokoelmasta, vuosittain ja reissuittain lajiteltuina:
http://photos.leiman.fi/underwater
Keväällä 2022 aloitin kokeilun myös toisesta valokuvapalvelusta kuvat.fi. Sieltä löytyy ainakin osa samoista kuvista kuin Zenfolion sivuilla on, osoitteesta:
https://leiman.kuvat.fi/kuvat/Sukellus-SCUBA/

Ennen Zenfolion käyttöönottoa laitoin kuvia Googlen Picasa Web Albums (PWA) palveluun, mutta Google aikoinaan lopetti sen, joten oli pakko siirtyä johonkin muuhun.

Kamerat:

Seuraavia digikameroita olen käyttänyt VA-kuvaamisessa, ja jokaisesta olen kirjoittanut linkkien takaa löytyviä selostuksia:

Vedenalaiskuvaamisen aloitus

Aloitin kuvaamisen veden alla melko pian sen jälkeen kun suoritin PADI OWD kurssin alkukesästä 2006. Koko kesän 2006 sukeltelin ahkerasti Suomenlahdella ja suoritin loppukesästä AOWD-kurssin ja lopulta ostin vielä kuivapuvun syksyllä kun vedet alkoivat kylmenemään. Sen jälkeen oli kamerahankinnan vuoro marraskuussa 2006. Hankin ensimmäiseksi VA-kameraksi Canon Ixus 800is:n ja siihen Canonin oman sukelluskotelon WP-DC5:n. Tällä kuvailin Suomessa ja parilla ulkomaan matkalla (Thaimaa 2006 ja Punainen Meri 2007), kunnes kamera varastettiin.

Paremmat kamerat

Keväällä 2010 päätin viimein hankkia ensimmäisen digitaalisen järjestelmäkamerani ja päädyin lopulta Canon 7D:hen. Hankin heti kameralle myös sukelluskotelon ja vedenalaiset salamat. Joitain videopätkiä olen tälläkin kuvannut, mutta enimmäkseen olen keskittynyt still-kuvien ottamiseen. Canon 7D palveli uskollisesti monta vuotta, kunnes Ahvenanmaan matkalla 2019 kamerakotelo vuosi, ja kamera linsseineen tuhoutui.

2015 alkuvuodesta täydensin settiä GoPro 4 Silver videokameralla, jota käytin yksikseen dokumentoimaan sukelluksia alusta loppuun sekä osana Canon-7D settiä, jolloin järkkärillä otin vain valokuvia ja Goprolla tallensin koko sukelluksen videolle alusta loppuun. GoPro katosi sukellusmatkalla 2017.

Canon-7D setti oli aivan liian iso ja painava otettavaksi mukaan Filippinien reissulle 2017/18, joten hommasin uuden kevyemmän kameran Olympus TG-5:n. Se soveltui sellaisenaan etelän kirkkaisiin vesiin ja erityisesti makrokuvaukseen, joten sitä tuli jonkun verran käytettyä.

Kun Canon 7D tuhoutui Ahvenanmaan matkalla kesäkuussa 2019 , niin aloin virittelemään Olympus TG-5:sta parempaa settiä. Hommasin siihen laajakulmalinssin, oman kahvan ja tehokkaat videovalot. Sitten hankin kamerasta päivitetyn version TG-6:n loppuvuodesta 2019 ja käytin sitä ensimmäisen kerran Malediivien matkalla. TG-6 menee samaan koteloon kuin TG-5 eli kamerat on näin kahdentamalla varmistettu.

Ehkäpä joskus tulee vielä TG-7, joka edelleen sopii samaan koteloon?

Olympus on myynyt tammikuussa 2021 kameraliiketoimintansa  Japan Industrial Partners Inc (JIP):lle . JIP-yhtiön tytäryhtiö OM Digital Solutions jatkaa kameroiden tuotantoa ja saa käyttää Olympuksen brändiä määräajan. Netissä on huhuja että TG-7 voisi olla tulossa, mutta vielä 2022 toukokuussa ei ole sellaista julkaistu.

Ulkomaan sukellusmatkojen kuvia

Lista 2016 ja aiemmat:

1 kommentti

Emmi & #183;2015-11-09 15:06

Aivan mahtava loki 😉 olisi mahtava saada sut sukeltamaan meidän saarelle sulawedellä, Togeanin saarilla, tulivuori saari Una Unalla.

Vastaa

Avatar placeholder