Kuplan Utön leiri 2008

Sukellusseura PSK Kupla järjestää joka kesä perinteisen Utön leirin kesä/heinäkuun vaihteessa ja leiri kestää nykyisin kaksi viikkoa. Monikaan ei enää tarkkaan muista minä vuonna perinne alkoi, mutta Kupla perustettiin vuonna 1979, ja Utön leirejä alettiin järkkäämään aika varhaisessa vaiheessa. Vuoden 2008 leirin ”vanhin” Nina juhlisti paikalla 20:ttä leiriänsä.
Itse olin valitettavasti ensimmäistä kertaa tällä legendaarisen maineen saavuttaneella leirillä.
Heti juhannuksen jälkeen pakkasin autoon sukelluskamani ja valtavan määrän leirivarusteita viikon ”survival” leiriä varten, sekä 9 v. poikani ja 11 v. tyttäreni, jotka eivät koskaan ennen olleet oikeasti edes nukkuneet yötä teltassa.

Eivor

Varhain aamulla 26.6.2008 lähdimme matkaan kotoa, ja saavuimme reilun parituntisen automatkan ja lossiylityksen jälkeen Nauvoon Pärnäsin satamaan. Yhteysalus Eivor olikin valmiina laiturissa, ja raahasimme valtaisan kamamäärämme aluksen uumeniin. Lapset asettuivat videonurkkaukseen katsomaan videoita, itse menin aurinkokannelle nauttimaan upeasta auringonpaisteesta. Klo 13:30 Eivor lähti matkaan kierrellen Saaristomeren kansallispuiston maisemia Nötön, Aspön ja Jurmon kautta, ja viimein 4 tunnin laivamatkan jälkeen saavuimme Utön pääsaareen klo 17:30. Siellä Kuplan vene Hinkki jo odottikin saapuvia. Meitä oli sen verran monta, että Hinkin kuljetuskapasiteetti otettiinkin lähes täysinmääräiseen käyttöön ja lastaukseen meni aika tovi. Sitten 10 minuuttinen venematka karikoita väistellen leirisaarellemme Sundskäriin ja taas kamoja purkamaan veneestä.

Leirisaari Sundskär on vaatimaton kallioluoto, jolla ei juuri katajaa korkeampaa kasva, ja teltat pitää kiinnittää kivikkoon. Löysimme lasten kanssa kuitenkin lupaavan näköisen telttapaikan, johon sitten virittelimme seuraavan viikon asuinsijamme pystyyn, todellakin kivikon päälle. Ensikertalaisena en ollut älynnyt ottaa ilmapatjoja mukaan, joita kaikilla muilla sitten kyllä oli.

Saarella jokainen vastaa myös omasta ruokahuollostaan itse, ja olinkin varannut mukaan retkimuonaa kassikaupalla. Leirin puolesta paikalla oli hiilillä käyviä grillejä ja puolijoukkuteltta, johon ruokalaatikot varastoitiin. Lisäksi oli organisoitu kylmälaukkujen ylläpitoon päivittäinen kylmäkallejen vaihto. Utön pääsaaren kauppias antoi meidän ystävällisesti jäädyttää yön yli kylmäkalleja pakastinarkussaan, josta sitten päivittäin käytiin vaihtamassa lämmenneitä kylmiin. Pääsaaren kaupassa oli mahdollista osan porukasta käydä joka päivä järjestettävällä kauppakeikalla, jolla myös tuotiin pääsaaren kaivosta tonkilla juomavettä ja hoidettiin makkipakin tyhjennys.

Leirin infraan kuului siis myös juomavesihuolto sekä makkipakki isompien tarpeiden hoitamista varten. Leirille sai tulla ja lähteä miten itselle sopi, ja useimmat olivatkin vain muutamia päiviä paikalla kerrallaan, mutta olipa niitäkin jotka olivat koko kaksi viikkoa. Meille riitti lasten kanssa viikko. Enimmillään saaressa oli paikalla luokkaa 50 henkeä, joista kaikki eivät sukeltaneet. Lapsiakin oli paikalla paljon, joten heillä oli mukavasti leikkikavereita.

Sukelluksia hoidettiin kerhon molemmilla veneillä, 10 sukeltajaa vetävällä alumiinivene Hinkillä sekä 6 sukeltajaa vetävällä muoviputkivene Irmelillä. Rantakalliolla oli kerhon matkakompura, jolla sukelluspulloja täyteltiin, sekä teknisempään sukelteluun muutama 50 litran happi- ja heliumleka. Lisäksi oli vielä agreggaatti, jolla sai ladattua sukelluslamppuja, kännyköitä ym muuta pienempää sähkölaitetta.

Pääsukelluskohteena oli luonnollisesti Park Victory, johon leirisaarelta oli vain 5 min. venematka. Lisäksi sukellettiin läheistä tukkiproomua, ja Ulvingenin saaren seinämää, ja itse leirisaaresta tehtiin rantadyykkejä. Lisäksi oli vaativampia syviä kohteita kuten Harald ja Simson. Molemmilla veneillä sai tehtyä parhaimmillaan 8 lähtöä päivässä, ja ahkera sukeltaja sai tehtyä helposti 3 sukellusta päivässä. Tänä vuonna vedet olivat todella kirkkaat ja jopa 20 metrin näkyvyyksiä havaittiin.
Ilmat myös suosivat ja meidän viikollamme aurinko paistoi melkein joka päivä ja oli lämmintä. Vain yksi hieman sateinen päivä sattui. Saarella oli myös telttasauna, ja lisäksi teimme pääsaaren hotellille iltaretken saunomaan siellä.

Viikko meni todella nopeasti, leirillä oli mahtava tunnelma, ja sukellukset olivat hienoja. Ensi vuonna uudestaan 🙂

Kuvia reissulta löytyy:
http://picasaweb.google.com/ianleiman/KuplanUtNLeiri2008

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *