Kuivapuvun hankinta 10.9.2006

Tämän artikkelin tekstin olen alunperin kirjoittanut snorkkeli.net foorumin 2007, josta se löytyy edelleenkin tämän linkin takaa. Teksti on muokattu tähän blogiin myöhemmin vuonna 2012, mutta päivätty alkuperäiseen tapahtumaikaan vuodelle 2006.

Tämä on kertomus kuinka hankin ensimmäisen kuivapukuni, jonka ostin 10.9.2006. Käytin sittemmin pukua monta vuotta, kunnes 2012 kesällä jouduin hankkimaan jo uuden kun vanha oli liian kulunut.

Olin tehnyt aiemmin kesänä 2006 yhden viikonlopun reissun Hessu Turusen ja ”Helsingin Sukeltajakoulu” nimisen firman porukan kanssa. Tällä reissulla ”suoritin” AOWD-kortin, josta olen kirjoittanut sarjan juttuja. Firma lienee sittemmin lopettanut toimintansa.

Mutta, tuon aiemman keikan perua minulle mainostettiin sitten tätäkin reissua, ja päätin sitten kuitenkin lähteä, vaikka edellisen reissun touhu oli kyllä ollut aika epämääräistä luokka. Olin silloin sen verran kokematon sukeltaja vielä ja piti kaikki tilaisuudet käyttää hyväksi. Aika hullua jälkikäteen ajatellen.

Hyvissä ajoin noin klo 9 muistaakseni ilmaannuin sukellusliikkeelle, joka sijaitsi Herttoniemenrannassa. Veneen oli tarkoitus lähteä rannasta klo 10. Olin melkoisen kokematon silloin, alle 20 sukellusta tehnyt, ja olin ainoastaan omalla märkäpuvulla sukeltanut siihen asti.

Olin kyllä harkinnut kuivapuvun hankkimista kovasti. No, saattumoisin liikkeessä oli erä Vikingin kuivapukuja myynnissä ja niitä siinä kovasti kaupiteltiin minullekin, erittäin kohtuulliseen hintaan kyllä. Hinta oli suorastaan niin edullinen, vain 400 Euroa, että siinä pukua kokeillessa sitten ratkesin sellaisen ostamaan. Normaali hinta kuivapuvulle on noin 800-1000 Euroa, eli kyllä tuo tosi edullinen diili oli.

Aluspukuja ei tosin sattunut olemaan tarjolla. Mutta kaverit olivat siinä sitä mieltä että heti vaan reissulle kuivapukua saman tien kokeilemaan, kyllä sen oppii saman tien. Siinä sitten ruuvattiin kuivapuvun täyttöletkua kiinni omaan reguun ja mansetteja leikattiin sopivammaksi. Tämä puku oli sen mallinen että siihen ei kuulu huppua eikä hanskoja. No, onneksi oli märkäpuvun hanskat mukana, ja sain kaupanpäälle 3 mm irtohupun.

Veneen lähtö tosin siinä sitten venähti aika tavalla myöhemmäksi kuin oli sovittu. Lähtöä ennestäänkin viivästytti se, että suurin osa porukasta oli jäänyt sellaiseen käsitykseen että veneellä tarjottaisiin ruokaa ja juomaa, eikä kukaan ollut sitten ottanut mitään syömistä eikä juomista mukaan. Kun sitten kävikin ilmi että venellä ei ole muruakaan eikä edes vettä tipan tippaa, niin ylimääräinen kauppakierros hieman vielä venytti lähtöä. Liikkeelle kumminkin päästiin. Tarkoitus oli käydä Coolaroolla ja GA:n hylkypuistossa.

Menomatkalla sitten Hessu ja kaverit siinä sitten neuvoivat pikaisesti kuinka kuivapukua käytellään. Näyttivät kuinka kättä ojennellaan ylös että ilma poistuu ja muutamia sen sellaisia vinkkejä. Olivat tosin sitä mieltä että ehkä noin ensi alkuun yritän hallita sitä nostetta liiveillä vaan. Aluspukua ei ollut, joten jouduin sitten tyytymään farkkuihin ja tavalliseen pitkähihaiseen paitaan jotka mulla oli päällä. Ei ollut silloin aavistustakaan mitä kannattais kuivapuvun sisälle pukea.

Päästiin sitten lopulta Cooloroon nurkille, vene oli tosi hidas ja matka kesti Herttoniemen rannasta melkein 3 tuntia. Coolarolle päästyä odottikin yllätys, siellä oli tusinakaupalla poijuja, kun sieltä oli ympäristökeskus käynyt imemässä hylystä öljyjä. Alkoi sitten oikean poijun arvonta ja yksi poiju valittiin. Porukan vetäjä Hessu, joka ikään kuin toimi myös sukellusvanhimpana ja oli PADI IDCS-tason sukellusopettaja, määräsi sitten erään kaverin ja minut hänen parikseen menemään ekana veteen.

No sinne sitten, ja poijunarua mentiin alas aina pohjaan asti, 27 metriin, jossa ei sitten ollutkaan mitään hylkyä, pelkää paljasta merenpohjaa, ja aivan olematon näkyvyys ja erittäin pimeää. Perässä tuli toiset kaksi sukeltajaa. Itse päättelin siinä heti että en kyllä aio jäädä 27 metriin kopeloimaan pimeässä tyhjää pohjaa, vaan palaan saman tien ylös kertomaan muille että tänne ei kannata tulla. Viittoilin omalle sukellusparille että haluan ylös, mutta hän ei ollut kiinostunut, vaan lähti saman tien sen toisen parin mukana eteenpäin ja sinne ne katosivat pimeyteen. Itse palasin köyttä pitkin ylös, ja ehdinkin sopivasti kertomaan muille että väärä poiju. Sukellus jäi siinä itsellä niin lyhyeksi kipaisuksi narua pitkin pohjalle ja takas, että ei ehtinyt tulla kylmä, eikä nostetta tullut ihmeemmin säädetyksi kun olin koko matkan käsi köydessä. En edes muistanut kokeilla meniskö kuivapukuun ilmaakin sisään. Mutta eipä se ainakaan vuotanut.

Pitkähkön ajan odoteltiin että se pohjalle lähtenyt porukka palasi pintaan, mutta tulihan ne lopulta sieltä. Ilmoittivat kolunneensa pohjaa eikä hylkyä löytynyt. Hessu käski vielä jonkun katsomaan pari muuta poijua, mutta sitä oikeaa josta pääsee hylylle ei kuitenkaan löydetty. Niinpä Hessu päätti lopulta että Coolarolle ei nyt päästä, mennään Hylkypuistoon. Sinne ajettiin sitten reilu tunti, hidas vene kun se oli. Paikan päällä oli myös Merimuseon porukkaa, ja he pörräsivät siinä hylyn päällä kumiveneellä.

Hylkypuistolla sitten lähdin sukeltamaan uudestaan saman parin kanssa. Tällä kaverilla oli Rescue Diver luokitus (varmaan Hessun myöntämänä) ja viimeisen päälle DIRin näköiset kamat tuplapulloineen. Luulen että hän hiukan penseästi suhtautui siihen että minut oli määrätty hänelle riesaksi. Mentiin sitten taas keulan poijunaurua alas. Pohjalla 20 metrissä sitten hiffasin että nosteenhallinta kuivapukua täyttäen ja tyhjentäen onkin näköjään aika vaikeaa. Matkalla hylyn keulasta perälle menin koko ajan kuin jojo ylös ja alas, mutta onnistuin nyt kuitenkin pysyttelemään hylyn reitillä. Olin varmaan laittanut liian vähän painojakin, koska kovin paljoa ilmaa ei voinut pukuun laittaa kun se alkoi viemään turhan hätäisesti kohti pintaa. Niinpä puku pysyi aika rutussa 20 metrissä ja puvun alla mulla oli vain ne farkut ja paita. Pohjalla oli 4 astetta, eli kun päästiin reilu 10 min. päästä hylyn perälle, hytisin kylmästä. Näytin sukellusparille merkein että haluan heti ylös ja paleltaa. Hän katsoi mun painemittaria joka näytti varmaan jotain 140 baria, ilma olisi riittänyt vielä minullakin palamaan toista puolta takaisin keulan poijulle. Mutta kun oli niin helkkarin kylmä, ja muutenkin puvun käyttö sujui niin epävarmasti, että mä nyt vaan halusin ylös.

Sukelluspari ei ollenkaan tykännyt ajatuksesta lopettaa sukellus, joten hän viittilöi aika raivokkaan näköisenä jotain tyyliin ”sinä menet sitten ylös, minä jatkan, ja tuossa suunnassa on poiju, ala vetää siitä”, ja sitten hän lähti vauhdikkaasti räpylöimään takaisin päin ja jätti minut itsekseni etsimään peräpään poijunarua. Tämä oli itselle ensimmäinen kerta Hylkypuistossa, joten en kyllä ollut ihan varma missä oli mitäkin silloin. Sen jälkeen olen siellä käynyt monen montakin kertaa. No, löysinpäs sen köyden ja pääsin yksinkin turvallisesti 5 metrin dekot tehtyäni pintaan. Lähempänä pintaa vesi oli 15 asteista joten ei enää niin paljon paleltanut. Muualta kuin pojun kohdalta ei olisi uskaltanut nousta pintaan koska siinä pörräsi se kumivene päällä.

Veneeseen päästyäni kukaan ei pitänyt kummallisena että palasin yksin pintaan, sukellusparini kuulemma oli vaan sellainen tyyppi että tykkää sukeltaa enempi omaan tyyliin. Mietin, että olipa siinä hyvin valittu mulle sukelluspari, kaverille joka eläissään ensimmäistä kertaa sukeltaa kuivapuvulla. Ja nyt olin jo itse huomannut että jonkunmoinen allasharjoittelu olisi voinut olla tarpeen ennekuin lähtee avoveteen. Puolisen tunnin päästä ex-sukellusparinikin sitten palasi veneelle, kun oli saanut tuplapullojen täydeltä sukellettua, taisivat olla jotkut tupla-12/200. Tämäkään sukeltaminen ei tosin hänelle riittänyt, sillä sitten hän alkoi kinuamaan lainaksi takkiliiviä, että voisi vielä kerran dyykata, veneellä kun oli ylimääräisiä täysiä sinkkupulloja. Nyt sitten ei vaan ollut hänelle ketään sukellusparia tarjolle, mutta hän kuitenkin oli sitä mieltä kyllä yksinkin pärjää. Tässä kohtaa Hessu yritti kyllä esiintyä tiukkana ja kovasti yritti kieltää soolosukelluskeikan, mutta jonkunmoisen riitelyn jälkeen kaveri lähti kumminkin. Pääsi kyllä ihan OK takaisinkin sitten. Itse kun laskeskelin hänen sukellusaikojaan 20 metriin ja hyvin lyhyttä pinta-aikaa siinä välissä, niin ihmettelen kyllä hieman mitähän hänen sukellustietsikkansa mahtoi oikeasti näyttää, aika hieno sellainen hänellä kyllä ranteessa kiilteli. Näin muuten tämän kaverin venemessuilla keväällä 2007, sielä hän jakeli Helsingin Sukeltajakoulun esitteitä, oliskohan ollut silloin jo sukellusopettaja itsekin? Itse en kyllä menisi hänen kursseilleen. Joskus vuoden 2008 jälkeen muistaakseni Helsingin Sukeltajakoulu jotenkin katosi, eikä siitä enää vuonna 2012 löytänyt Googlettamalla tietoja.

Vasta paljon jälkeenpäin olen tajunnut kuinka tyhmästi tein, ja minkälaisen riskin otin, kun lähdin ilman mitään koulutusta tai harjoittelua sukeltamaan melko syvälle kuivapuvun kanssa, johon en ollut edes painotusta kokeillut koskaan kunnolla, ja vielä ilman kunnon aluspukua. Mutta kun sen puvun myi kokenut sukelluskouluttaja, joka vielä tuli samalle reissulle ikään kuin sukellusvanhimmaksi, niin luotin sitten häneen. Omasta mielestäni koko homma meni aika vastuuttomasti, mutta ymmärsin sen kunnolla vasta paljon jälkeenpäin.

Sittemmin olen oppinut sukeltamaan kuivapuvulla mielestäni oikein hyvin – siis monen sadan sukelluksen jälkeen. Syksyllä 2006 ostettu kuivapuku palveli sinänsä ihan hyvin satojen dyykkien edestä, joten se ei ihan huono ostos ollut.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *