AOWD-kurssi, 4-osa ”syväsukellus”, 30.7.2006

AOWD-Kurssin neljäs sukellus oli sitten tarkoitus olla se syväsukellus, eli sukellus 30 metriin johon tämä AOWD-kortti sitten antaa ”pätevyyden”. Vene lähti reissuun toisen päivän aamuna kohti Eiran hylkyä, jonne saavuttiin puoliltapäivin. Olin jotain kuullut Eirasta, että se on hieno kohde ja ”aika syvällä”. Lokikirjan mukaan kyseessä oli itselleni sukellus numero 13 (joista 4 OWD kurssin avovesiä) ja pohja-aikaa oli kertynyt kokonaiset 4 h 14 min ja max. syvyys siihen asti 18 m. Sinä kesänä oli Suomenlahdessa ollut todella kirkasta ja valoisaa verrattuna tähän kesään, 18 metrissäkin oli ollut aina niin valoisaa että ilman lamppuakin pärjäsi hyvin.

Ainoat evästykset mitä sain opelta olivat: että ”laita kunnolla painoja ettet vaan vahingossa tule sieltä ylös ja joudu kammioon, ja ota joku lamppu mukaan”.

Jälkeenpäin olen saanut tietooni ja nähnyt että vähän muutakin evästystä on yleensä tapana antaa syvemmälle mentäessä, ja että siellä pohjalla olisi tarkoitus AOWD-kurssin puitteissa peräti tehdä jotain tehtäviäkin, mistään tehtävistä ei kuitenkaan ollut mitään puhetta. Varsinaista briiffaustakaan kohteesta ei järjestetty, jälkeenpäin olen tottunut siihen että varsinkin järjestelyillä reissuilla ainakin vaativimmista kohteista pidetään joku briiffaus sukeltajille joille kohde on uusi ja tuntematon. Näin reilun 100 dyykin ja jo jonkunmoisen kokemuksen omaavana alan olemaan jo sitä mieltä että Eira ei kuulu kaikkein vaatimattomimpiin sukelluskohteisiin. Onpa paljon sukeltajia, jotka eivät paineilmalla edes lähtisi tuolle syvyydelle.

No, itse laitoin kunnolla painoja, 12 kg, kun (oman nykytiedon mukaan) ilmeisesti 8 kg olisi ollut oikea silloisella varustuksella. Kukaan ei kuitenkaan painotuksiani tarkistanut. Silloin sukelsin 7+7 mm märkäpuvussa, sinkkupullolla ja takkiliivillä. Keli Eiran poijulla oli aika hankala, aallokko metrin korkuista, joten poijulla roikkuminen hankalaa. Mutta aika kauan jouduin siinä roikkumaan k un menin veteen ensimmäisenä ja koko 4 hengen AOWD-porukan saaminen kasaan kesti siinä merenkäynnissä aika kauan. Ope kävi aika kuumana koska hänellä oli taas kiire alas ennen muita. Sitten lähdettiin vauhdilla poijuköyttä alas, mutta eipäs ehditty ensimmäisinä kuitenkaan.
Kuin huomaamatta oltiin Eiran komentosillalla ja syvyyttä näytti olevan 30 metriä. Sitten vasta tajusin että hylyn ylin kohta on tämä 30 metriä ja varsinainen nähtävä on siitä vielä paljon alemmaksi. Lisäksi siellä on täysin pimeää, kuin olisi ollut yö. En ollut tajunnut että keskipäivällä voi veden alla olla täydellinen pimeys. Jälkikäteen ajatellen tämä oli samalla itselle ensimmäinen yösukellus (vaikka olikin keskipäivä). Olin kyllä ottanut pienen patterilampun mukaan, mutta se oli onneton tuikku siinä pimeydessä. Onneksi siellä oli muita paikalla, joilla oli kunnon HID-lamput mukana, ja vesi oli tosi kirkasta. HIDien valokeilat halkoivat siellä pimeää vettä kuin Luke Skywalkerin valomiekat ikään. EN ollut koskaan sitä ennen nähnyt moisia, ja tämä oli uusi kokemus itsessään.

30 metrissä paine oli rutistanut märkäpukuni täysin ruttuun ja sen antama noste oli mennyttä. Niinpä ne 4 liikakiloa lyijyä olivat todellakin liikaa, vaikka täytin takkiliivin aivan täyteen, niin että ylitäyttöventtiilit paukkuivat, oli nosteeni negatiivinen. Ainoa mikä esti pohjalle putoamisen (47 m!) oli jatkuva räpylöinti (joka pani vähän hengästyttämään) ja komentosillan kaiteesta kiinni pitäminen. Aika paljon stressasi se syvyys, pimeys, vajoaminen ja lievä hengästyminen räpylöinnistä, mutta jotenkin olin varmaan typestä niin pöllyssä etten osannut reagoida oikealla tavalla mihinkään. Silloin en edes tiennyt kuinka syvällä pohja oli, enkä täysin tajunnut mikä oli tilanne, vasta jälkikäteen. Pinnalle päästyä ope kertoi huomanneensa kyllä että minulla on liivi täynnä ja näytin vajoavan siitä huolimatta, mutta hänestä se ei ollut mitenkään huolestuttavaa. Tavallaan hyvä ettei ollut niitä tehtäviä, en olisi varmaan omaa nimeänikään siinä muistanut enää.

Pyörimme siinä 30 metrissä jonkun aikaa ja muistaakseni muut AOWD-oppilaat joutuivat melkein heti lähtemään paluumatkalle kulutettuaan ilmansa 100 bariin. Itselläni oli vielä jotain 130 bar jäljellä, kun ope valmistautui viemään minua vielä syvemmälle. Kuulin sitten pinnalla, että tarkoitus olisi ollut käydä 40 metrissä hylyn peräkannella. Yllättäen hänelle tuli kuitenkin jokin ongelma regunsa kanssa, koskaan minulle ei selvinnyt mikä se ongelma oikein oli, mutta lähdimme sitten palamaan nousuköydelle ja pinnalle. Olin kiitollinen siitä ongelmasta. Pohja-aikaa kertyi lokikirjan mukaan 16 min + 3 min dekoihin, itse Eiralla varmaan alle 10 min, eli aika lyhyt mutta kuitenkin mieleenpainuva heti elämässä. Pinnalla ope vielä totesi että vaikka hänellä regu vähän reistaili, niin olisinhan minä voinut itsekseni jäädä sinne katsomaan hylkyä pidemmäksi aikaa, hänestä se olisi ollut ihan OK. En viitsinyt mainita että itse en olisi ihmeemmin välittänyt mennä sinne syvemmälle onnettoman tuikkuni kanssa yksin ja negatiivisessa nostessa. Olen kuitenkin kiitollinen siitä että syvyysennätys jäi sillä kertaa siihen 30,5 metriin, 40 m olisi jo mennyt täysin överiksi.

Lokikirjaan olin kirjannut itse asiassa aika positiivisessa hengessä koko sukelluksen, kai sitä oli aika voittajafiilis kun oli selvinnyt hengissä moisesta koitoksesta. Jälkikäteen tilannetta kriittisesti ja paremmalla kokemuksella tarkastellen luulen, että hengenlähtö oli oikeasti aika lähellä jo tuolla sukelluksella, vaikkakin vielä pahempi kokemus oli vasta tulossa.

Jos itse joskus sattuisin päätymään sukellusopettajaksi, niin en tasan varmasti veisi AOWD-oppilaita Eiralle kokeilemaan syväsukellusta, ja monen muunkin asian tekisin aivan toisin. Mutta meitä on moneksi….

<- Edellinen osaSeuraava osa ->.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *